tiistai 6. helmikuuta 2018

Kylmä, mutta aurinkoinen päivä Hertoniemenrannassa

5. päivä helmikuuta

Oli kaunis aurinkoinen iltapäivä ja ajattelin käväistä kävelyllä Herttoniemenrannassa. Ulkona oli niin kirkasta, että aurinkolasit olivat tarpeen ja säänmukainen varustus. Päälläni oli edellisvuoden lopulla ostamani toppatakki, ja hupparin päällä siskoni tekemä tekoturkisliivi ja ulkohousut.Ulkona oli niin kirkasta, että aurinkolasit olisivat tarpeen. En edes muista milloin olisin niitä viimeksi käyttänyt. :)






 Meri oli myös suurimmiltaosin jäässä, jopa muutama ihminen käveli jään päällä. Ulkona oli kaunista, mutta kylmää joten liikkeessä piti olla kokoajan. Pitihän minun otaa muutama kuva tätä postausta varten. On jotenkin jännää, että meri on jäässä, kun suurimmaksi osaksi se on ollut auki. Lumi tuo mukavasti valoa, ja se piristää.

Tänään oli Runeberginpäivä, mutten jaksanut lähteä ostamaan torttuja kaupasta, vain ajattelin leipoa sellaisia itse. Meillä taisi olla kaikki aineet vadelmahilloa lukuunottamatta, harmi, kun lähikauppamme aukeaisi vasta 15.2.

6. päivä helmikuuta

Tänään löysin kaupasta yhden runebergintortturasian -30% alennuksesta. Ostin vadelmahilloa runebergintorttuja varten. Tulin vasta iltapäivällä kotiin, joten voi olla, että leipominen jää huomiselle. No ainakin voidaan aloittaa valmiilla tortuilla. Avomieheni kertoi saaneensa palkankorotuksen ja pitäähän sitä juhlia jotenkin. Lähden nyt viikonlopuksi siskoni luokse Hyvinkäälle joten juhliminen jää ensi viikolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti