tiistai 16. syyskuuta 2014

Maalla 9.9 - 11.9.2014

Lähdettiin 9. syyskuuta poikaystäväni sukulaisten luo Asikkalaan. Ajomatka oli kamala, kun vettä satoi niin ettei eteensä meinannut nähdä. Pysähdyimme ABC- liikennesemalle syömään. Tilasimme hampurilaisateriat. Hampurilainen ei maistunut paljon miltään, mutta ei se nälkäisenä näyttänyt paljon haittaavan. Jatkoimme matkaa. Sadekin oli onneksi  jo hieman hellittänyt.

Saavuimme poikaystäväni mummon luokse, jonka luona yövyimme. Illalla sade oli kokonaan lakannut ja lähdimme poimimaan puusta omenia. Otimme omenia minulle, poikaystävälleni ja vanhemmilleni. Omenoita oli isoja kasoja maassa.



Maalla oli kolme kissaa mutta vain yhdestä sain otettua kuvan. Oli siellä myös yksi Suomenajokoira.








Lähdettiin 11. syyskuuta aamupäivästä ruoan jälken ajamaan Hyvinkäälle. Kävimme asunnollani jonne jätimme minulle kuuluvat omenat ja vanhemmille annettiin omansa. Sitten nokka kohti Helsinkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti