tiistai 25. joulukuuta 2012

24. joulukuuta

Eilen olikin sitten jo jouluaatto. Äitini ja siskoni kokosivat piparkakkukylää. Aamupalan syötyäni odottelin vain sitä hetkeä milloin voisimme alkaa koristella joululukuusta. Äiti ja sisko saivat kylän kasattua ja pääsimmekin kuusen kimppuun. Koristelu urakan jälkeen kasasimme kuusen alle paketteja. Tältä se meidän kuusi sitten tänä vuonna näyttää.






Illan hämärryttyä lähdimme viemään kynttilöitä hautausmaalle. Ulkona oli todella kylmä ja hyvä ettei varpaat paleltunut. Kotiin päästyämme kävimme joulusaunassa, jonka jälkeen pukeuduimme ja söimme jouluruoan. Viimeisenä ohjelmanumerona oli lahjojen jako. Minä ja siskoni toimimme tonttuina ja jaoimme lahjat.
Tälläisiä lahjoja pukki toi.









Säan myös muutaman v.sinisen KoKo kulhon. Sain siskoni kanssa yhteiseksi pelin nimeltä TriBond. Sain siskoltani lahjaksi pannumyssyn- ja patalaput, body shopista mangosuihkugeelin ja rasvan + ja jonkinlaisen pesuruusun sain myös lajitelman siskoni itsetekemiä suklaita. Pukilta sain myös kaksi kirjettä, jossa toisessa oli Trendi- lehden vuosikerran 2013 tilaus ja toisessa "Jenkkikaappi". Kyseinen kaappi sisältää pakastimen, jota minulla ei omassa kodissani muuta ole kuin ihan semmoinen pieni jääkaapin sisällä.

Poikaystäväni tuli tänään joulupäivänä käymään ja sain häneltä ihanat lahjat Chloén hajuveden, Julia- karkkejaja kynttilän. Kuvia lahjoista otan huomenna valoisan aikaan ja lisäilen tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti