Huoneemme näytti hyvältä ja poikaystäväni oli tilannut huoneeseemme hedelmiä ja Brumberin suklaa tryffeleitä nam.
Aloimme molemmat olla nälkäisiä, joten ajelimme tai poikaystäväni ajoi ja minä olin kyydissä Porvoon keskustaan. Ensin ajattelimme käydä syömässä Rafaels Steak housessa, mutta siellä oli yksityistilaisuus, joten jouduimme jatkaa etsintää. Kävelimme jokirantaa, josta löysimme ravintolan nimeltään Alba Rio. Ravintola näytti hienolta ja kalliilta, mutta onneksi hintataso oli aika normaali, mutta valikoima pienempi. Se helpotti hieman valintaa. Tilasin tälläisen annoksen kananrintaa, välimerenrisottoa, chimichurria hintaan 26 €.
Ruoka oli todella hyvää ja mukavaa vaihtelua. Kuvan laatu ei tosin ole paras mahdollinen.
Mahat täynnä palasimme takasin Haikkoon kylpylähotelliin jossa yövyimme. Pian olimmekin jo untenmailla.
Lauantai 24. tammikuuta
Aamulla kävimme bufee aamiaisella Haikonkartanossa. Kun olimme jonkunaikaa istuneet pöydässämme poikaystävä huomasi, että saliin oli tullut pari kaveriamme. Olimme siitä hieman hämmentyneitä. Aamupalan jälkeen kävimme moikkaamassa heitä ja vaihtamassa kuulumisia.
Ulkona oli senverran aurinkoista, joten pyysin poikaystävääni ottamaan päivän asukuvan siellä, pirtsakasta pakkasesta huolimatta.
Mekko Topshop
Vyö Vero Moda
Korvakorut Glitter
Lähdettiin pian Porvoon keskustaan haajuilemaan. Käytiin vanhassakaupungissa, jossa kävimme katsomassa miltä moneen kertaan poltettu Porvoon kirkko näyttää. Ulkopuolelta piti tietysti ottaa muutamia kuvia, kun sisällä ei saanut kuvata. Kirkko oli todella kaunis sisiäpuolelta ainakin.
.
Kävimme hakemassa Subwaystä leivät lounaaksi. Minulla oli klo. 14.00 jalkahoito ja poikaystävälläni kuntotesti. Jalkahoidolta olisin odottanut enemmän, kun nimi oli jalkarituaali, mutta onhan se nyt sitten koettu. Odotin vähän aikaa huoneessamme poikaystävääni. Kävimme kylpylän kuntosalilla, jonka jälkeen menimme kylpylään uimaan ja saunaan.
Illalla lähtisimme syömään, joten halusin vähän laittautua. Kiharsin hiuksia ja päälle laitoin Mangon aleista ostetun ihanan turkoosin värisen mekon, jota olinkin joskus katsellut normaalihintaisena. Silloin tosin en edes viitsinyt sovittaa mekkoa, kun se oli hinnaltaan vähän yli 60 € alennuksien jälkeen puoleenhintaan. Ei siis yhtään paha. Kuvassa mekon väri on sinusempi, kuin luonnossa. Illalla oli jo vähän pimeää, niin kuvakin on hieman pimeä. En pidä salamalla otetuissa kuvista.
Mekko Mango
Pitkähihainent-paita Vero Moda
Vyö äidin vanha
Korvakorut Glitter
Tänään aioimme kokeilla, josko nyt pääsisimme syömään Rafaels steak houseen. Kyseinen ravintola taitaa olla aika suosittu Porvoossa. Saimme paikan, jonka jälkeen ravintola alkoi täyttyä tasaiseen tahtiin asiakkaista. Tilasin lohta ja odotin jotain hieman parempaa, mutta menetteli se silti.
Sunnuntai 25.tammikuuta
Minulla oli aaamupäivällä vartalohoito sen ajan poikaystäväni kulutti kylpylässä. Hoito kesti ainakin sen n. puolitoistatuntia. Hoidon jälkeen olo oli raukea ja tuntui että jäseneni painaisivat enemmän, kuin yleensä. Hoidon jälkeen minulla oli kova nälkä, joten menimme Porvoon keskustaan Rossoon syömään. Syötyämme lähdimme kohti Helsinkiä.
R
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti